Meidän tarina
Fysikaalinen hoitolaitos SportSari Oy on saanut alkunsa yhden naisen yrityksenä, jolloin Sari toimi fysioterapeuttina ja ohjasi liikuntatunteja. Myöhemmin mukaan tuli Sarin tytär Janni, kun hän kiinnostui alasta vanhempiensa perässä. Kun ammattilaisten määrä on kasvanut, myös toimitilat ovat laajemmat ja näin myös palveluvalikoima. Nyt SportSari Oy työllistää yhteensä 8 henkilöä. Meillä työskentelee 4 fysioterapeuttia, 2 hierojaa, jalkaterapeutti ja kosmetologi. Useammalla ammattilaisistamme on myös useampia tutkintoja, kuten liikunnanohjaaja ja lymfaterapeutti.
Meidän arvot
Tavoitteenamme on ylläpitää, tukea ja parantaa ihmisten toimintakykyä ja liikkumista. Ammattilaisemme haluavat tarjota avun asiakkaillensa parhaimpaan mahdolliseen tietoon ja näyttöön perustuen. Haluamme yhdessä suunnitella asiakkaan kanssa hänelle sopivasta kuntoutussuunnitelmasta. Haluamme myös tarjota terveydenhuollon palveluiden lisäksi rentoutumista ja kauneudenhoidon palveluita jokaiselle arjen kiireiden keskellä. Tavoitteenamme on saada asiakas tuntemaan olonsa kuulluksi ja nähdyksi sekä tarjota tietoamme ja ratkaisuja vaikeimpiinkin tilanteisiin. Tavoitteenamme on saada sinulle myös keinoja itsehoitoon, sekä parempaan hyvinvointiin ja edistyneempään toimintakykyyn.
Meidän visio
Meidän visiomme on tarjota terveydenhuollon palveluita kaikille sitä tarvitseville, jotta jokainen pääsisi kuuntelevan ja osaavan avun piiriin.
Tervetuloa kuntoutukseen tai ihan vain rentoutumaan!
Yhteystiedot
Fysikaalinen hoitolaitos sijaitsee Vuosaaressa, Vuosaaren urheilutalolla.
Käynti ja ajo parkkipaikalle Tyynylaavantie 9
Sähköposti: info@sportsari.fi
Puhelin: 050-557 2776
Kiireettömissä asioissa pyytäisimme laittamaan meille tekstiviestin tai sähköpostin. Vastaamme mahdollisimman pian.
Facebook: SportSari Oy
Instagram: sportsarioy
Aukioloajat
Ma-To: klo 10-19
Pe: klo 10-16
La: klo 10-14
Su 14-20 (Annika paikalla sunnuntaisin)
Teemme myös kotikäyntejä lähialueella, joten on mahdollista että emme ole aina paikalla täsmällisesti aukioloaikojen mukaan.